Yrityksemme

Rakennus- ja kiinteis­töalalla jo vuosi­kymmenten voimalla

1980-luvulta lähtien

Yhtiöryhmän tarina sai alkunsa 1980-luvulla. Ensim­mäinen yhtiöistä oli Isännöinti Etappi Oy, joka perustettiin perustettiin 1986 ja vietiin Kaupparekisteriin 1987. Toiminta laajeni nopeasti 1988 hankekehitykseen ja kiinteistö­välitykseen sekä rakennus­toimintaan. Suomen ulkopuolella toiminta alkoi 1990-luvun alussa Etacom-nimen alla. Tärkeimmät kohdemaat olivat Puola ja Saksa. Nykyään toimintaa on myös Espanjassa. 

Erityisosaamistamme ovat sote-kiinteistö­hankkeiden toteutusten asiantuntijuus sekä julkisen ja yksityisen sektorin toimintoja yhdistävien hankkeiden kehittäminen. Päivittäis­tavarakaupan sektorilla olemme merkittävä toimija; niin rakennettujen kauppa­kohteiden määrällä laskettuna kuin myös omien kiinteistö­yhtiöittemme omistusten kautta. 1990-luvun lopulta lähtien& asiakkaitamme ja kumppaneitamme ovat olleet suurimmat päivittäis­tavarakaupan ketjut. 

Tänä päivänä olemme merkittävien kokonaisuuksien toteuttaja, investori ja hankekonsultti. Olemme tunnettu ja arvostettu toimija, jonka palveluihin luottavat sekä julkisen että yksityisen sektorin merkittävät organisaatiot ja yritykset, instituutiot, rahastot ja pankit. 

KVR-urakoinnista kiinteistön­välitykseen ja muihin asian­tuntijoihimme

Hankkeidemme urakoinnista vastaa 1997 perustettu KVR-toteutuksiin erikoistunut rakennus­liikkeemme Turun Teollisuuden Rakentajat Oy, jonka toimialueena on pää­asiallisesti Varsinais-Suomi. Yhtiö toimii myös avoimilla urakka­markkinoilla. Toteutamme myös asunto­rakentamista hanke­kokonaisuuksina. Kohteiden myynnistä vastaava oma kiinteistön­välityksemme, Kiinteistö Etappi LKV, palvelee myös muuta asiakaskuntaa. 

Sekä ympäristön­suojelullisesti että taloudellisesti merkittävän energia­tehokkuuden ja uusiutuvien energioiden käytön tehostamisesta niin omissa kuin asiakkaittemme kohteissa vastaa oma, erillinen asian­tuntijayhtiömme. Sen toiminta on vahvasti kasvamassa valta­kunnalliseksi. 

Ota yhteyttä »

Tulevaisuuden näkymät

Olemme vuosikymmenten työn tuloksena saavuttaneet vakaan taloudellisen aseman ja osaamis­pääoman. Kumppanuus­verkostomme on kattava, ja tavoitteenamme on jatkossakin olla keskeisten toimialojemme merkittävä tekijä, työl­listäjä sekä luotettu edelläkävijä.

Tavoittelemme myös tasaista ja hallittua kasvua. Yhteenlaskettu liike­vaihtotavoite vuodelle 2021 on kokonai­suutenaan n. 12 miljoonaa. Työllistämme suoraan ja välillisesti 60–100 henkilöä hanketilanteen mukaan. Toimipisteemme sijaitsevat Turussa, Helsingissä, Pöytyällä ja Espanjan Fuengirolassa.        

Ota yhteyttä »